Kaksi ja puoli vuotta meni aivan mahtavien töiden parissa! Saimme Marikan kanssa kunnian osallistua Nesteen 2024 suurseisokkiin vastaamalla kulkulupaprosessista ja urakoitsijahallinnasta sekä johtamalla suurseisokin kulkulupatoimiston toimintaa. Porvoon jalostamosta muotoutui suurseisokin 2024 aikaan yksi Suomen suurimmista rakennustyömaista ja yritysten ja henkilöiden määrät olivatkin sen mukaiset; seisokkitöihin osallistui noin 7 600 henkilöä useista eri maista.
Työt ajoittuivat vuosille 2022-2024 ja työskentelimme nämä vuodet tiivisti osana Nesteen projektiorganisaatiota. Projektiorganisaatio koostui monien alojen superammattilaisista, ja koimme upeana mahdollisuutena oppia uutta kollegoiltamme. Ja kyllä vain oppia tulikin!
Tehokas ja sujuva kulkulupaprosessi on äärimmäisen tärkeä, kun suuri määrä työntekijöitä on saatava töihin lyhyessä ajassa. Nesteen sopimuskumppanit suorittivat Checkfinin Vastuut ja velvollisuudet rakennustoiminnassa Suomessa -verkkokoulutuksen osana valmistautumista suurseisokkiin. Verkkokoulutuksen avulla varmennettiin, että yritykset ovat sisäistäneet vastuut ja velvollisuudet, joiden mukaan Suomessa on toimittava.
Viranomaisvaatimusten ja Nesteen omien vaatimusten täyttyminen varmistettiin kaikkien yritysten ja työntekijöiden osalta ja luvanmyöntö toteutui aikataulussa hyvin tehdyn ennakkotyön ja suunnittelun tuloksena.
Kiitos Neste projektin mahdollistamisesta ja kiitos kaikille projektiin osallistuneille henkilöille sekä Nesteen yhteistyökumppaneille. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
Kuvassa olemme juuri suorittaneet kenttäkäynnin Porvoon jalostamolla urakoitsijahallintatiimin kanssa seisokin loppupuolella. Aurinko paistoi ja onnistumisen tunne oli käsinkosketeltavaa☀️😊
P.S. Tässä vielä tärpit huomioitavista asioista kulkulupaprosessiin ja urakoitsijahallintaan projekteissa:
- Kartoita nykyiset toimintamallit ja toteuta mahdolliset kehitystoimenpiteet.
- Selvitä mitä lainsäädäntöä tulee soveltaa ja lainsäädäntöön tulevat mahdolliset muutokset.
- Muista säännöllinen yhteistyö valvovien viranomaisten kanssa läpi projektin.
- Ota huomioon millaisia vaatimuksia hankkeen omistajalla tai päätoteuttajalla on koskien projektiin osallistuvia yrityksiä ja niiden henkilöstöä.
- Suunnittele kuinka projektiin osallistuvia yrityksiä ja niiden henkilöstöä tuetaan koko prosessissa.
- Tee suunnitelma kuinka sisäinen projektiryhmä perehdytetään tuntemaan kulkulupaprosessi- ja urakoitsijahallintakokonaisuus.
- Selvitä projektiin osallistuvien yritysten ja niiden henkilöstön määrä sekä saapumisaikataulu ennen töiden aloitusta. Huomioi koko toimittajaketju selvityksessä.
- Selvitä millaisiin ryhmiin saapujat voidaan jakaa velvoitteiden seuraamisen perusteella.